All Posts By

Tuula Helne

Suihkussa ilmastonmuutoksen aikaan

By | Hetken blogi | No Comments

Tähän on tultu: ilmastonmuutos kyseenalaistaa pienimmätkin arkisimmat rutiinimme. Aiheeseen liittyvä Tuuli Hirvilammin kirjoitus Hetken blogissa synnytti vilkkaan sananvaihdon ystäväpiirissäni. Rakentavaa erimielisyyttä aiheutti se, miten paljon suihkussa käydessään pitäisi ajatella ilmastonmuutosta.

Tunnustan, että en ole kokenut suihkussa erityistä syyllisyyttä, siinä missä ystävieni kodeissa huudellaan suihkussa lotraaville Helsingin kivihiilikasoista ja torutaan lämpimän veden liikakäytöstä. Ympäristötietoisuudessani siis paljastui suihkun mentävä aukko, tai positiivisemmasta näkökulmasta katsoen arjestani löytyi yksi asia, josta en ollut ymmärtänyt olla ahdistunut.

Vaikka tuskin kukaan meistä länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa elävistä voi pestä kätensä ympäristöongelmien tuottamisen vastuusta, kallistun sille kannalle, että ilmastonmuutoksen hidastamiseen tarvittaisiin aivan toisen mittaluokan tekoja kuin lämpimien suihkujen välttämistä. Ikävä kyllä luomakunnan pelastaminen omilla pikku toimilla on mahdotonta. Siihen ei riitä edes se, että Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittaneet maat lunastaisivat lupauksensa. Ilmastoaktivisti Bill McKibbenin mukaan ilmasto lämpenisi siinäkin tapauksessa 3.5 astetta – ja sehän on aivan liikaa. Huomattakoon McKibbenin ilmaisseen huolensa heti sopimuksen solmimisen jälkeen; myöhemmin koitti Donald Trumpin aika ja hänen ilmoituksensa USA:n vetäytymisestä sopimuksesta.

Etenkin siksi, että maailmaa johtavat röyhkeän välinpitämättömät yksilöt, kunkin meistä on toki hyvä tehdä voitavansa. Samalla on kuitenkin jaksettava elää ja pysyä järjissään; löytää hetkiä, jolloin voi nauttia elämästä, tehdä pieniä mukavia asioita, nauraa. Masentunut ihminen ei kykene taistelemaan paremman maailman puolesta. Toisaalta masennuksen lamauttamalla ei ole voimia mennä edes suihkuun, mikä tulkittakoon ilmaston kannalta myönteiseksi asiaksi. Masentuneena ei myöskään jaksa kuluttaa eikä liikkua pitkälle kodistaan. Hyviä asioita ekologisesta näkökulmasta nämäkin, ja kenties enemmän kuin riittävä kompensaatio poliittisen vaikuttamisen vähäisyydestä.

Emmi Itäranta maalaa romaanissaan ”Memory of Water” lohduttoman kuvan tulevaisuudesta, jossa merenpinnan nousu on hukuttanut suuren osan maa-alasta, makea vesi on loppumaisillaan ja sen jakelua kontrolloi totalitäärinen sotilasdiktatuuri. Veden saaminen on kaikkialla elämän ja kuoleman kysymys, ja vesirikoksista seuraa ankarin ja lopullisin rangaistus. Vielä emme elä tuossa maailmassa. Uhkakuvista huolimatta en siis aio edelleenkään ahdistua suihkussa käymisestä. Jotain kohtuutta!

Saatte tietysti ajatella, että olen väärässä. Martin Luther King lausui kuuluisassa I have a dream -puheessaan myös näin: ”This is no time to engage in the luxury of cooling off”, tai vapaasti soveltaen: meillä ei ole varaa tunteita rauhoittavien suihkujen ylellisyyteen.

 

Tuula Helne
Kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen

Kuva: Sean Afnan on Unsplash

Ilmastonmuutos iltapalapöydässä

By | Hetken blogi | No Comments

Iltapalalla juttelemme usein koko perheen kesken kuulumisista. Silloin tällöin aiheet kiertyvät joitain reittejä ilmastonmuutokseen. Ehkä useimmiten silloin, kun haaveilemme matkoista ja mietimme niiden ilmastopäästöjä. Äitinsä maailmantuskaa ja työntekoa seuranneet lapseni nostavat itse kissan pöydälle. Kolmas- ja kuudesluokkalaiset osaavat jo esittää teräviä kysymyksiä. Onko sillä mitään merkitystä, jos me jätetään lomamatka väliin, kun kuitenkin lentomatkailu kasvaa koko ajan?

Myönnän, että olen sortunut paasaamaan tutkimustuloksista. Olen vahingossa syyllistänyt lapsiani esimerkiksi siitä, että harrastusten takia joutuu autoilemaan. Olen saanut paniikkireaktioita kauppakeskuksissa ja paheksunut ääneen kulutushysteriaa. Olen reagoinut kohtuuttoman rajusti tilanteissa, joissa ei ole tarjolla kasvisruokaa. Tunnustan siis, että olen purkanut omaa ympäristöahdistustani myös lapsiin.

Miten puhua lapsille ilmastonmuutoksesta? Open ilmasto-opas alakoululaisille listaa selkeitä ohjeita. Ensinnäkin on hyvä ottaa lapset mukaan ratkaisuihin ja toimintaan. Meidänkin lapsia on viety People’s Climate March -mielenosoituksiin, on osallistuttu Ilmastovanhempien järjestämiin tempauksiin ja tehty lumiukkoja Helsingin rautatientorilla. Ja meidän lapset ovat tykänneet mielenosoituksista, koska silloin kävellään autoteillä ja saa huutaa niin lujaa kuin haluaa.

Ymmärrän, että tieto saattaa lisätä lapsen tuskaa. Jotta toimintaan osallistuminen olisi lapsille voimaannuttavaa, pitäisi itsekin pysyä luottavaisena. Olen taiteillut sen kanssa, että osaisin piilotella omaa turhautumistani ja kärsimättömyyttäni. Miten on mahdollista, että yhä vaan marssitaan marginaalissa, vaikka globaali lämpötilan nousu on jo totta?

Ilmasto-opas neuvoo huomioimaan lapsen iän ja tiedon vastaanottamisen kyvyn. Usein neuvotaan, että pienille lapsille kannattaa kertoa ihmisten lisääntymisen salat vasta sitten, kun lapsi osaa itse kysyä. Olisiko samanlainen nyrkkisääntö hyvä ilmastoasioissa? Ei ehkä. Ilmastonäkökulmaa kannattaa tuoda esiin ilman lapsen omaehtoisia kysymyksiäkin, varovasti annostellen. Lapsille voi kertoa ilmastonmuutoksesta niin että näyttää, miten ympäristöasiat liittyvät arkipäiväisiin valintoihin. Samalla lapset oppivat ajattelemaan vaikkapa suihkussa käyntiä tai junamatkustamista ilmaston näkökulmasta.

Mutta miten löytää tasapaino? Viime keväänä olimme koko perhe Jordaniassa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Lomailun pitäisi olla perhe-elämän parasta aikaa, mutta Jordanian kaltaisessa maassa se oli vaikeaa. Miten iloita lasten kanssa uima-altaista samalla, kun itse murehtii hupenevia vesivarantoja? Miten kestää kuolevat korallit ja kertakäyttökulttuurin leviäminen? Näitä ristiriitaisia ajatuksia purin ääneen niin kauan, kunnes vanhempi lapseni pyysi lopettamaan. Hän tuli surulliseksi jatkuvasta ilmastonmuutoksen ajattelemisesta. Otin opikseni. Yritin olla murehtimatta ja heittäytyä hetkeen.

Ilmasto-oppaassa todetaan, että ilmastonmuutoksen kaltainen iso haaste voi ahdistaa lapsia. Sen yritän muistaa. Uhkakuvien vastapainoksi aikuisten pitäisi pystyä pitämään yllä positiivista toivon ilmapiiriä. Tänä syksynä kolmasluokkalaiseni totesi iltapalalla jotain, minkä jälkeen oli kuitenkin vaikea pysytellä positiivisena: ”Äiti, mä toivoisin, että en olisi syntynyt ilmastonmuutoksen aikaan.” Kyyneleitä pidätellen sain vain vastattua: ”Niin kultaseni, niin minäkin”.

(Teksti on julkaistu lasteni luvalla.)

 

Tuuli Hirvilammi
Kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen.

Yltäkylläisyyden ajan hyvyys ja pahuus

By | Hetken blogi | No Comments

Elämme yltäkylläisyyden aikaa, mutta olemassaolomme tarkoitus on kateissa. Satsaamme kaikin voimin asioihin, jotka eivät anna sitä, mitä ne lupaavat. Ratkaisevinta on kokemus elämän täyteydestä. Sen voi saavuttaa havahtumalla ympäriltään löytyviin arvokkaisiin asioihin, sillä olemassaolon merkitys muodostuu suhteissa ympäröivään todellisuuteen.

Hahmottelin ratkaisuja oman elämän merkitysnäköalojen avartamiseksi pitämässäni puheenvuorossa. Tervetuloa kuuntelemaan nämä ajatukseni!

 

Kiteytettynä puheessani tarjoamani ratkaisut ovat:
– systeeminen ymmärrys, järjestelmäajattelu, eheä todellisuuden tulkinta
– sosiaalisen voima, voimaannuttavat kohtaamiset, kohtaava läsnäolo
– riittävyyden ja kohtuullisuuden pohdinta, tarpeiden ja halujen erottaminen
– kokonaisvaltaisesti vastuullisen maailmasuhteen omaksuminen

 

Arto O. Salonen
Kirjoittaja ja puhuja on Hetki ry:n jäsen
Kuva: Anton Repponen

Äänite on taltiointi Arton 29.4.2017 Helsingin yliopistolla pitämästä puheenvuorosta.

Muutoksia elämänvyöhykkeellä – uskallammeko katsoa?

By | Hetken blogi | No Comments

Tähtitieteen seuraaminen on minulla verissä kodin perintönä. Joskus on melkein helpottavaa kutistaa ihmisen näennäinen herruus ja etäännyttää itsensä katsomaan ihmistoimintaa maapallolla koko universumin mittakaavassa. Olen pitkään ollut kiinnostunut ilmastotutkija James Hansenin tekemisistä, sillä hän on tutkinut myös Venusta ja sen planeettaekosysteemien muutosta ja syitä.

Ihmismielen on haastavaa käsitellä asioita, jotka ovat etäällä tulevaisuudessa. Siksi on hyvä, että meitä herätellään ekosysteemeissämme tapahtuviin muutoksiin. Tutkimusten mukaan globaalien päästöjen kääntämisen lasku-uralle tulisi tapahtua vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen ilmastonmuutosta on enää vaikea pysäyttää turvalliselle tasolle ja planeettamme alkaa muuttua asuinkelvottomaksi. Stephen Hawking arvioi nykymenolla näin tapahtuvan vuoteen 2600 mennessä.

Planeettatutkimuksen näyttö kokonaisten planeettaekosysteemien muutoksista on järisyttävää seurattavaa. Paitsi Hansenin tutkimuksia olen seurannut hyvin läheltä veljeni Harry Rabbin Mars-planeetan potentiaalisen elämän visuaalista tutkimusta. Yhä enemmän tietoa on siitä, että Marsissa on ollut sekä mahdollisuudet elämälle että vähintäänkin alkeellista elämää ja että siellä on mahdollisesti myös nykyisin jonkinasteista elämää.

Uskallammeko katsoa miltä näyttää planeetta, jonka olosuhteet ovat muuttuneet suuresti ja joka kantaa enää vain alkeellista elämää? Odottaako tuo kohtalo myös meitä? Alkaa näyttää siltä, että naapurimme Mars on käynyt läpi mittavan ilmasto-olosuhteiden muutoksen.

Elämä on sitkeää. On perusteita uskoa, että elämää on jossain muodossa myös jälkeemme. On havaittu, että mikrobitasoinen elämä pärjää hyvin äärimmäisissä olosuhteissa sekä maapallolla että ulkoavaruudessa. Lohduttavaa? Panu Pihkalan kirjasta ”Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo” opin, että on muitakin kuin minä, jotka saavat lohtua ajatuksesta, että edes mikrobitasoinen elämä voisi säilyä planeetalla jälkeemme.

Haluammeko siis hurrata? Minä en sosiaalialan ammattilaisena lievästä huojennuksesta huolimatta tunne järin suurta riemua. Tiedän työnikin puolesta, mitä inhimillinen kärsimys on. On selvää, että tällaisten suurten muutosten vaiheessa ihmiset ja eläimet tulevat kohtaamaan suurta hätää ja kärsimystä. Aiommeko hyväksyä ja sallia sen? Näin teemme niin kauan, kuin emme ota ilmastokriisiä vakavasti ja ala toimia sen mukaisesti.

Elämä on paljon ihmeellisempää kuin olemme ymmärtäneetkään. Ehkä sukupolvemme saa mahdollisuuden ällistellä sitä, mitä elämä oikeastaan lopulta on. On oletettavaa, että joudumme hyvin pian tarkastelemaan perusteellisesti maailmankuvaamme ja ihmisten asemaa maailmankaikkeudessa.

Kuvat, joissa maapalloa on kuvattu avaruudesta käsin, saavat minut herkistymään. Planeettamme on vain yksinäinen kulkija äärettömässä maailmankaikkeudessa. Sen hauraasta ja ainutlaatuisesta elämästä olemme vastuussa nyt. Se mahdollisuus, että kokonainen planeetta, myös Maa-planeettamme, voi täysin muuttua elämänolosuhteitaan, ei ole science fictionia eikä paha uni vaan valitettavaa todellisuutta. Se ei ole asia, joka on etäällä meistä vaan tässä silmiemme alla, jos haluamme katsoa. Miten aiomme vaalia tätä ihanuutta, vehreyttä ja lajien runsautta, joka meillä vielä on?

Olen halunnut jo pitkään kuulla, että joku sanoisi: ”Olen pahoillani. Olen pahoillani koko ihmiskunnan puolesta”. Tätä en ole vielä kuullut kenenkään sanovan. Asiantilan mittavaa mutta lohduttavaa julkista myöntämistä, seisahtumista sekä jäljellä olevien korttien rohkeaa katsomista. Miten niillä olisi pelattava nyt?

 
Harriet Rabb
Kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen
Kuvat: Harriet Rabb

Tila, johon Hetki syntyi

By | Hetken blogi | No Comments

Kaikki ei ole enää ennallaan. Kaipaamme elämäämme jotain syvällisempää sisältöä. Emme halua enää viimeisten vuosikymmenten malliin tavoitella uraa, palkkaa ja ulkoisia statussymboleita. Kun kaappimme pursuavat ja olemme tulleet tietoisiksi kehitysmaiden hikipajoista ja ympäristöongelmista, kuluttaminen ei tunnukaan niin kiinnostavalta. Kiire ei ole enää trendikästä. Arvostamme enemmän aikaa kuin rahaa.

Näistä nykyelämän muutossuunnista kertovat viime aikoina isoiksi kasvaneet ilmiöt. Itsestä huolehtiminen – terveellinen ruokavalio, meditaatio ja mindfulness – on jo valtavirtaa. Minimalismi näkyy niin konmarittamisen suosiossa kuin sisustuslehtien sivuillakin. Downshiftaus vuorotteluvapaan tai muun keinon merkeissä kiehtoo yhä useampia mahdollisuutena kokeilla omia siipiä uusilla alueilla tai käyttää enemmän aikaa itselle tärkeisiin asioihin kuten perheestä huolehtimiseen. Autojen, vaatteiden ja yöpymispaikkojen kohdalla jakamistalous on uutta todellisuutta.

Nämä muutokset tulevat viimeistään kreivin aikaan. Maapallon kantokyky on jo kauan sitten ylitetty niin maankäytön lisääntymisen, kasvihuonekaasujen kuin luonnon saastuttamisenkin osalta. Ihmisten kannalta tämä on ongelmallista, sillä meidän ja meitä seuraavien sukupolvien elämänedellytysten turvaaminen on vaakalaudalla. Luonnon resurssien ohella pelkoa ja pahaa mieltä herättää eritoten ihmisten eriarvoisuuden kasvu sen monissa ilmenemismuodoissaan.

Porskuttaminen eteenpäin vanhaan tapaan ei tunnu järkevältä, sillä edes me maailman rikkaimpien valtioiden joukossa emme tunnu nauttivan enää tuosta kyydistä. Itse näen Hetken jatkumona viime aikojen muutosilmiöille. Toivon Hetken voivan vahvistaa elämän merkityksellisyyden tavoittelua, minäkeskeisyydestä muiden vahvempaan huolenpitoon ja välittämiseen siirtymistä sekä kaikenlaista elämän, sen edellytysten ja mahdollisuuksien humaania haltuunottoa.

Hypätkää mukaan!

 

Marika Makkonen
Kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen.