Hetken blogi

Valon mestareita – ja ajan tarpeita

17.6.2020

Museot kuuluvat mielipaikkoihini. Niissä vaimenee kaupungin häly. Kuuluu vain ihmisten verkkainen liike ja koetun hiljainen kommentointi. Saa olla ihan itsekseen. Museo on paikka, joka on samaan aikaan sosiaalinen ja yksityinen. Siellä voi kulkea omiin ajatuksiinsa syventyneenä, ja museon anti on tarjolla kaikille. Tiukan työrupeaman keskellä mieli hiljalleen kevenee. Ajattelen ilolla iltaista piirustushetkeä. Pensselin liike ja värien voima tekevät hyvää. On hetki hellittää ja antaa tilaa värien, muotojen ja vaikutelmien tulla.

Koronaviruksen vuoksi museot ovat olleet suljettuina pitkään. Nyt ne on jälleen avattu. Kaupunki hengittää ja herää hiljalleen.

Kerran syksyn hämärtyessä luin ylistäviä arvosteluja Moderna Museetin näyttelystä Tukholmassa. Kolme valon mestaria juhli yhteisessä näyttelyssä. Heidät on arvioitu parhaiksi maalareiksi viimeksi kuluneiden 150 vuoden ajalta. Siispä sinne, ja lomapäivät käyttöön.

Näyttelyn päähenkilöt olivat J.M.W Turner (1775 – 1851), Claude Monet (1840 – 1926) ja Cy Twombly (129 – 2011). Kuraattori Jeremy Lewison ja intendentti Jof Widof johdattivat näyttelyyn. Kukin maalaripioneereista tuli aikanaan sekä juhlituksi että pilkatuksi. Kriitikoiden mukaan he maalasivat huolimattomasti puhuttelematta katsojaa, kun taas puolustajien mukaan nämä maalarit laajensivat maalaustaiteen rajoja. Twombly luonnehti itseään ”romanttiseksi symbolistiksi” ja siten hän liittyi 1800-luvun maalausperinteeseen. Turnerin tavoin hän viittaa töissään myytteihin ja traditioon sekä suree klassismin katoamista aikamme kulttuurista. Monet tutki tarkoin Turnerin töitä, ja Twombly oli molemman edelläkävijän innokas ihailija.

Näyttely esitteli töitä heidän tuotantonsa toiselta puoliskolta, aikakaudesta, jolloin ulkoiset taistelut oli voitettu ja sisäiset ristiriidat sovitettu. Myöhemmin maalatessaan kukin heistä kamppaili ajankulun, kuolevaisuuden ja menetysten kanssa – ylläpitäen samanaikaisesti elinvoimaansa rehellisyyden ja eroottisuuden avulla.

Osassa teoksia Turner, Monet ja Twombly kulkevat samaan suuntaan, mutta eivät kuitenkaan kilpaillen, vaan näyttäen, kuinka taitelijat voivat ajaa yhteistä etua, arvostuksia ja ajatuksia. Näyttely oli rakennettu dialogiksi, jossa voi kuvitella, kuinka kolme taiteilijaa keskustelee, kyseenalaistaa ja haastaa toisensa, ikään kuin he olisivat samassa huoneessa samaan aikaan, kertoivat Lewison ja Widof.

Ensimmäiseksi tulin astuneeksi saliin, johon oli sijoitettu suurikokoisimmat maalaukset kolmelle seinälle. Niiden luoma tunnelma oli niin tiivis, että kyyneleet herahtivat silmistäni. Maalaukset sykkivät omaa tummalla reunustettua valoa häilyvää elämäänsä. Kauneus, voima ja tila luonnehtivat Twomblyn maalausta mytologisesta tarustosta. Meri nielaisee Leandron, kun hän ui kohti kaunista Heroa. Katsomme ihmisluonnon ja muun luonnon hirmuista hurjuutta.

Vahva vaikutelma järkyttää, niin kuin maalauksen katsoja olisi kaapattu toiseen todellisuuteen, josta maalarimme ammentavat. Se panee mielen liikkeelle ja osoittaa mittaviin tehtäviin, kuten pitkäjänteiseen ekologiseen jälleenrakennukseen. Siihen tarvitaan taitoa, tahtoa ja voimia.

Taide luo muotoa, vahvistaa elämäntuntoa ja vaalii henkistä vaurautta.

Museot meillä on sitä varten, että tallentaisimme ja jakaisimme tietoa ja näköaloja sekä ymmärrystä yhteisestä elämästämme, menneestä ja tulevasta.

 

Marjatta Bardy
Kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen