Hetken blogi

Paluu patasutisivistykseen?

1.5.2019

Mietin kulutusta globalisoituneessa maailmassa – miten pienetkin tarvekalut, jotka ennen tehtiin itse metsässä, hankitaan sen kummemmin miettimättä kaupasta. Näin Hong Kong -tavaratalossa riisinjuuresta tehdyn ”Aino-pesusudin”: “Kaunis sekä käytännöllinen Aino Patapesin on riisinjuuresta valmistettu pesuvälinen pannuille, kattiloille ja ruukuille.” Kaunis, käsintehdyltä näyttävä tuote, mutta kovin kaukaa tuotu. Tekijä ja työolot jäävät näkymättömiksi. Valintamme arjessa ovat tekojen psykologiaa seurauksineen. Tiedostammeko niitä vai emme?

Minua on viehättänyt Samuli Paulaharjun kuvaus Hukka-Eeran akasta (Kuva sieltä, toinen täältä kautta Suur-Suomen, WSOY 1944) – etenkin, koska saimme itse vielä muutama vuosi sitten joka joulu käsintehdyn luudan mieheni sedältä lahjaksi. “Ajelet Sotkamon tietä, Vuokatin vieritse Valtimolle vievää. Siellä metsässä tien vieressä, suuren kuusen tyvellä, on havukattoinen, tuohipeitteinen hatarasti kyhätty pistekota, puunrunkoja vain kuusta vasten pystytetty.−− Yönsä ja päiväleponsa eukko nukkuu vaateresuilla havusuojassaan ja keittonsa kiehauttelee tulella kodan edessä. Siinä tulisija kekäleineen ja kattiloineen, kattilapuineen ja kirveineen. Ja sateella suo kota eläjälleen suojaa sekä päiväpaisteella varjoa. Luutia, pesimiä ja vispilöitä, huosaimia ja tuohiropeita kotamuori valmistelee kesätoimenaan ja käy niitä kylillä kaupittelemassa.

Taidotkin voivat uhanalaistua, ”patasutisivistys” kadota. Mielestäni on toiveita herättävää, kun nykynuori ”radikalisoituu elämäntapaintiaaniksi”, ryhtyy elämään ekologisemmin, kokeilee selviytymistaitoja luonnossa. Osa nykymenosta ahdistuneista etsii vaihtoehtoa elämälle myös ekoyhteisöistä ja usein löytääkin niistä siihen eväitä. Muistelen myös Le Monde Diplomatique -lehden 4/2017 juttua tomaattisivilisaatiosta, “Kapitalismi ketsupin kertomana”. Siinä Jean Baptiste Malet kuvaa talousjärjestelmän voimaa sen kyvyllä tunkeutua elämän pienempiikin rakosiin, kuten lautasellemme ketsupin muodossa. “Koko ihmiskunta syö teollisuustomaatteja. −− Pohjimmiltaan tomaattiteollisuus on jatkuvaa ja absurdia veden kiertokulkua: yhtäältä peltoja kastellaan valtavasti Kalifornian kaltaisilla alueilla, joilla vettä on niukasti, toisaalta hedelmät kuljetetaan tehtaisiin, joissa niistä haihdutetaan vettä massan kuiva-ainepitoisuuden kohottamiseksi.

Yhtä absurdia on mielestäni myös patasutien tuonti ulkomailta. Askare, joka olisi helppo ja mukava oppia tekemään jo lapsena lähimetsässä kuusen alla tuulensuojassa istuen, tuulen lauluja kuunnellen, tuotetaan meille maailman toisella laidalla hiilidioksidipäästöjä ympäristöön lisäten.

Kuluttamaan teollistettu mieli ohittaa tärkeitä mahdollisuuksia. Teollinen metsätalous riipii kaadettujen koivujen tuohet hajalle, jolloin myös tuohen sisältämät lääkinnälliset aineet, valkoinen kulta, poltetaan energiaksi.

Puiden juurilla voi oppia nauttimaan luontoa kunnioittavasta hyötykäytöstä ja toivottavasti myös kiittämään luonnon anneista. Näiden taitojen opetteleminen voidaan aloittaa jo luontopäiväkodeissa ja luontokouluissa. Lupa juuripesimen tai tuohisen patasudin tekemiseen tarvitaan tietysti metsän omistajalta.

Ekopsykologian näkökulmasta kulttuurisesti vakiintuneiden toimintatapojen sisäistyminen toimintaa ohjaaviksi malleiksi muovaa sitä, millaiseksi tulevaisuutemme muodostuu. Kun kulttuurissa vahvistetaan vaikkapa perinteisiä käsityötaitoja ja aletaan kyseenalaistaa pelkkä maksusuoritus tavaran hankkimisen oikeutuksena, nykykäsitys kuluttamisen ja hyvinvoinnin yhteydestä alkaa muuttua: valinnoillamme on vaikutusta elinympäristömme hyvin- tai pahoinvointiin.

 

Irma Heiskanen

Kirjoittaja on psykologi (emerita), perinne-ekologian vapaa tutkija ja isoäiti
Kuvat Irma Heiskanen