Hetken blogi

Kohtuutta ilmassa

22.1.2019

Uusivuosi 2019: pako maalle, pois rakettien räiskeestä. Uuden vuoden ensimmäiset hetket alkavat yleensä pahoilla mielin: turhaakin turhempi, eläimiä ja ihmisiä häiritsevä, luontoa saastuttava ja luonnonvaroja tuhlaava pauke tiivistää sen, mikä koko elämäntavassamme on vikana. Termi ”ilotulitus” ei lainkaan vastaa kokemustani. Epäilen, että suurinta mielihyvää tuntevat kiinalaiset raketinvalmistajat.

Lopetan nurinan tähän, ja koetan löytää parempia enteitä tulevalle. Yksi hyvä enne on se, että kansalaisaloite rakettirähinän rajoittamiseksi on ylittänyt tarvittavan 50 000 allekirjoittajan määrän. Toivottavasti asia etenee, ja muutaman vuoden päästä uutta vuotta ei enää tarvitse vastaanottaa evakossa. Hyvänä asiana voi pitää myös tulevia eduskuntavaaleja: taitavasti äänestämällä suomalaiset voivat lähettää Arkadianmäelle paljon nykyistä useampia sekä luonnon että ihmisen hyvinvointia vaalivia edustajia.

Loppuvuoden juhliin palaten: yhä useammat ihmiset ovat kyllästyneet joulun kohtuuttomaan lahjavyöryvaatimukseen ja siirtyneet suosimaan aineettomia lahjoja ja hyväntekeväisyyttä. Näin toimittaessa joulussa korostuvat yhdessäolo ja rauhoittuminen – asiat, jotka ovat elintärkeitä matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa vähemmän on enemmän. Myös lasten syntymäpäiväjuhlia on joissakin piireissä alettu viettää ilman lahjojen tuomista. Sikäli kuin lapsia ei ole vielä ehditty täysin ehdollistaa tavarakulttuuriin, käytännön omaksuminen lienee heille helpompaa kuin aikuisille: lapsille riittäisi leikkiminen.

Maailman parantamisen ja elämäntapojemme kohtuullistamisen näkökulmasta hyvä enne on sekin, että joogaharrastus on siirtynyt marginaalista valtavirtaan. Vaikka perusjoogatunnit usein lipsuvatkin pelkäksi kuntoiluksi, periaatteessa joogaan syventyminen tarjoaa tilaisuuden oivaltaa, että onnellisuus ei vaadi mitään ulkopuoleltamme. Joogafilosofiassa on kaksi kohtuullisuuteen liittyvää käsitettä: aparigrahā ja santosha. Aparigrahā on yksi joogan ohjeista maailmassa elämiseen. Käsite viittaa omistamisen halusta pidättäytymiseen ja omistamisen välttämiseen. Siihen kytkeytyvä santosha merkitsee tyytyväisyyttä, tyytymistä siihen, mitä on. Käsitteiden takana piilee syvä viisaus: niin kauan kuin mikään ei ole tarpeeksi, elämä tuntuu epätyydyttävältä.

Yksilötasolla on siis mahdollista paikalleen pysähtymällä kokea, että onnellisuus ei synny ulkoisista asioista. Muutoksen ulottaminen makrotasolle on kuitenkin hidasta, ja siksi olemme edelleen talouskasvun tavoittelun loukussa. Markkinavoimien edustajat tekevät kaikkensa pitääkseen meidät siinä. Yksi kauppiaiden tässä hyväksi havaitsemista keinoista on kaiuttimista soitettava meteli, jota jotkut kutsuvat musiikiksi. Hälyn turruttama ihminen ei kuule sisintä ääntään – hiljaisuutta – vaan innostuu ostamaan lisää turhuuksia. Hälyyn myös turtuu, jopa siinä määrin, että sitä ilman ei enää osaa olla. Onpa jossain keksitty räppijoogakin!

Yhteiskunta koostuu yksilöistä. Ajattelen, että mitä enemmän hiljaisuutta vaalivia ihmisiä on – ja mitä vahvemmin he tuovat äänensä esiin – sitä enemmän edellytyksiä toisenlaiseen elämäntapaan siirtymisellä on. En siis usko, että kestävästä yhteiskunnasta ja kohtuutaloudesta tulee todellisuutta vain taloudesta keskustelemalla ja erilaisia rahoitusmalleja esittelemällä. Näillekin on paikkansa, mutta ennen kaikkia tarvitaan hiljentymisen tuomaa kohtuuden tajua, koskipa se sitten ostamista, matkustamista, työntekoa, vapaa-ajan harrastuksia tai vuodenvaihteen juhlintaa.

 

Tuula Helne
kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen
Kuva Ian Schneider, Unsplash