Hetken blogi

Ajasta, luovuudesta ja tiedon kuluttamisesta

28.9.2018

Muutamia vuosia sitten olin päiväkodissa harjoittelussa. Havainnoin usein lasten leikkejä, ja yksi leikki palautui mieleeni eräänä uupuneena päivänä. Ryhmä lapsia otti usein leikkiaikana hyllyltä suuren laatikon, joka oli täynnä nuken tavaroita. Laatikon sisältö kumottiin lattialle, jonka jälkeen alkoi neuvottelu siitä, kuka ottaisi minkäkin tavaran ja vaatteen. Etsittiin korkokengälle paria ja juuri tiettyä kimaltavaa mekkoa. Pengottiin ja vängättiin. Harmillisesti leikkiaika loppui ennen kuin varsinaista nukkeleikkiä ehdittiin aloittaa. Tavaraa ja valinnanmahdollisuuksia näytti olevan liikaa käytettävissä olevaan aikaan nähden.

Uupumisen hetkinä tuntuu kuin suuri laatikollinen tavaraa olisi kumottu tietomassana pääni sisään. Päivän aikana kertyneet tiedon rippeet sinkoilevat tietoisuuden reunoilla kutsuen leikkiin, ajattelun improvisaatioon ja lopulta ymmärrykseen. Leikki ei kuitenkaan voi alkaa, koska tavaroiden ja niiden antamien mahdollisuuksien määrästä on syntynyt tukos, jonka läpi mikään järkevä ajatus ei pääse virtaamaan. On organisoitava ja tehtävä laadullista valintaa. Tiedon tiheikköä on ensin harvennettava. Tämä, jos mikä, vie aikaa.

Aika on kallein resurssimme maailmassa, jossa tiedosta on tullut internetin myötä halpatavaraa. Tuotamme ja kulutamme tietoa kuin se olisi elinehto, elämän tarkoitus ja ihmisyyden mitta. Käytämme tiedon parissa puuhasteluun työajan lisäksi myös vapaa-aikamme. Linkitämme, jaamme, tykkäämme, arvostelemme, luemme, kuuntelemme ja katsomme sieltä täältä jotain johonkin liittyvää, jonka huomenna unohdamme. Yritämme muodostaa lyhyissä hetkissä mahdottoman laajoista ja monimutkaisista asiakokonaisuuksista verkostoa, joka on lopulta ohut kuin seitti. Luovat ajatteluprosessit jäävät polkemaan uupuneina paikoillaan. Se on leikin loppu.

Luovuus tulisi asettaa kasvatuksen arvopäämääräksi nykyisen välineellisen arvon korostamisen sijaan. Luovuus ei ole arvokasta vain silloin, kun sen voidaan laskea tuottavan jotain arvokasta. Kyse on kasvatuksen ja opetuksen etiikasta, niiden keinojen ja päämäärien pohdinnasta, joita kyseisellä toiminnalla haluamme edistää. Ajattelen, että luova ajattelu ja toiminta ovat ihmiselämälle perimmäisiä ja syvää merkityksen tunnetta tuottavia asioita. Ajan kanssa kerryttämämme tieto ja kokemus tiivistyvät ja painuvat ymmärryksen sedimenteiksi, jotka jalostuvat, muotoutuvat ja kiteytyvät aina uudelleen luovuuden ansiosta. Väitän, että sen sijaan, että yritämme kahmia ja tuottaa lisää tietoa älykkyytemme lisäämiseksi tai mielemme viihdykkeeksi, meidän tulisikin hyödyntää enemmän jo olemassa olevaa, luottaa enemmän siihen ainekseen, mitä olemme jo kerryttäneet ja tutkia sitä, koska se on historiamme ja lähtökohtamme. Ilman tätä tietoisuutta voimme vain harhailla puolisokeina kohti tulevaa.

 

Mirja Kallinen
Kirjoittaja on kasvatustieteen ja yhteiskuntapolitiikan opiskelija, ihmettelijä ja hyvän elämän etsijä.
Kuva Casey Horner, Unsplash