Hetken blogi

Utopiat ja ilmastonmuutos

14.8.2018

”Älkää ahdistuko, vaan etsikää ratkaisuja! Uskokaa tulevaisuuteen. Talouskasvu on hyvä juttu, koska siitä hyötyvät myös kehittyvät maat.” Sanat kuuluivat Esko Valtaojan suusta osallistuessamme Yhteinen tulevaisuus -työpajaan tänä keväänä Seinäjoella. Minä puolestani ajattelin, että pakkomielteinen kasvu lisää uusia pakkomielteisiä haluja. Siksi Valtaojan sanat ärsyttivät minua.

Valtaoja sai minut pohtimaan tulevaisuususkoa, joka ohjaa valintoja ja strategioita, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Olen ollut tunnistavinani ainakin seuraavia ilmastonmuutokseen liittyviä tulevaisuuden näkymiä:
• Ilmastonmuutos on totta, mutta se ei johdu ihmisen toiminnasta. Koska ilmastonmuutokseen ei pysty vaikuttamaan, se ei myöskään vaadi muuttamaan kulutustottumuksia.
• Ilmastonmuutos johtuu pääosin ihmisten toiminnasta, ja se on laittanut liikkeelle vakavia ketjureaktioita, mutta mitään ole enää tehtävissä. Me kuollaan tänne kaikki!
• Koska ilmastonmuutos on jumalan kädessä, ihminen ei voi sille mitään.

Onneksi olen havainnut myös edellistä toiveikkaampaa ja ratkaisukeskeisempää tulevaisuususkoa:
• Ilmastonmuutos on jumalan kädessä, mutta jumalan palveleminen tarkoittaa myös luomakunnan suojelemista.
• Ilmastonmuutosta hillitään siirtymällä jatkuvasta kasvusta kohtuutalouteen. Inhimillisiä tarpeita ei paikata statustunnuksilla, vaan tarpeet tyydyttyvät toiminnassa ja olemisessa. Tämä on minulle mieluisin näkymä. Olen tosin kuullut sitä kritisoitavan taantumuksellisuudeksi ja utopiaksikin.
• Teknologia ratkaisee ongelmat. Kasteluvettä järjestyy, hiilidioksidia sidotaan maaperään, energiaratkaisut kehittyvät ja osa ihmiskunnasta muuttaa Marsiin. Esko Valtaojan ärsyttävien sanojen jälkeen olen ajatellut, että jos teknologia pelastaa maailman, niin hyvä, vaikka mielestäni se onkin utopiaa.

Utopioita tarvitaan silloin, kun ne suuntaavat ratkaisukeskeisyyteen ja pitävät uskoa yllä. Maapallo ei kuitenkaan pelkistä utopioista piittaa. Kaiken lisäksi utopiat voivat muuttua itsepetokseksi: Koska ongelmat varmasti saadaan ratkottua, minun ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään.

Tulevaisuus saattaa tuoda ratkaisuja, mutta milloin ja mitä? Odottaessa aika kuluu ja aavikot jatkavat laajenemistaan ja jäätiköt sulamistaan.
Onneksi on heitä, jotka pelaavat jo nyt lisäaikaa tulevaisuudelle. He jättävät juustot ja lihat kauppaan, lentävät harvakseltaan, autoilevat vain välttämättömän, asuvat kohtuullisesti, sijoittavat kestäviin kohteisiin ja jaksavat puhua kestävistä valinnoista.

Hyvä utopia ohjaa toimimaan tässä hetkessä. Petollinen utopia tarjoaa muutoksen sijaan pakopaikan. Taiteillessani näiden välillä olen keksinyt itselleni mielikuvaharjoituksen “Onnistu säilyttämään kasvosi”. Se kuuluu näin:
On vuosi 20X0. Me elämme yhä. Olen jo vanha. Tilanne on äärimmäisen vakava. Teknologia tai kohtuutalous eivät ole ehtineet ratkaista ongelmia. Lajeja on kuollut sukupuuttoon, sääkatastrofit seuraavat toisiaan, ja maapallon elintila on kaventunut. Eletään jälleen yhtä kriisiä jälkiseurauksineen. Istun läheisten jälkipolvien seurassa. Joku nuorista kysyy väsyneenä: “Te tiesitte. Mitä teitte estääksenne sen, minkä tiesitte tapahtuvaksi?”

Minulla on kolme korttia: “Kielsin asian. Rakastin liikaa elintasoani.” “Siirsin vastuun muille. Uskoin, että joku muu hoitaa homman.” “Minä yritin.”
Olen päättänyt nostaa viimeisen kortin: ”Minä yritin. En ehkä riittävästi, mutta yritin.” Sitten minun ruttuista käsivarttani silitetään eikä minun tarvitse olla häpeissäni.

 

Anna-Maria Isola
Kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen