Hetken blogi

Rakkaudentunnustus

17.4.2018

Taidan olla rakastunut vihreään. Kehoni janoaa vihreää. Pengon vaatekaapista päälleni vihreää. Kaipaan lehtivihreää metsämaisemaa. Odotan kuumeisesti vihertävää orasta ja hentoja hiirenkorvia. Odotan sitä päivää, kun lämmenneestä maasta puskee vihreitä taimia ja nupullaan olevia versoja.

Kevään vihreässä on vetovoimaa, jota on vaikea sanoin selittää. Kun pysähdyn katselemaan pikkuruisia lehtiä, olen täysin hullaantunut. Tunnen iloa ja onnea, kun näen ympärilläni vihreää. En haluaisi lähteä vihreästä maisemasta pois ja mielialani laskee selvästi harmaassa tai elottomassa ympäristössä. Koen kaipuuta: aivan kuin rakkaani olisi jättänyt.

Tiedän, että en ole yksin. Esimerkiksi elämäntapavalmentaja Tomi Kokko kertoo liikkuvansa päivittäin luonnossa hyvinvointinsa ylläpitämiseksi. Tutkimusten mukaan yhteys viheralueisiin lisää esimerkiksi lasten psyykkistä hyvinvointia. On myös kiistatonta näyttöä siitä, miten luonnon monimuotoisuus vahvistaa terveyttä.

Usein ajatellaan, että vasta huoli ja ahdistus ilmastonmuutoksesta tai jäteongelmista saa ihmiset toimimaan. Siksi tutkimuksissa selvitetään esimerkiksi ympäristötietoisuuden ja käyttäytymisen yhteyksiä. Harvemmin muistetaan rakkauden voima. Olisiko parempi ruokkia rakkautta? Jos veisimme itsemme useammin metsään, viljelisimme puutarhapalstoja ja hoivaisimme viherkasveja, saattaisimme toimia kestävämmin. Voisimme avata silmiä vihreän kauneudelle ja hyvää tekevälle voimalle. Samalla käsittäisimme selvemmin riippuvuutemme vihreästä: ilman kasvien tuottamaa happea ei meitäkään olisi.

Uskon, että rakastuneina tiedostamme paremmin, mitä rakkaamme tarvitsee. Vihreät kasvit tarvitsevat vettä. Veden kierto taas tarvitsee ilmastonsääntelyä, jonka toimintaa ei häiritä liioilla päästöillä. Vihreät kasvit tarvitsevat ravintokiertoja ja lahottajia sekä ravinteikasta maaperää, jota ei rasiteta myrkyillä ja kemikaaleilla. Kasvit tarvitsevat myös lintuja siemeniä levittämään ja mehiläisiä kukkia pölyttämään. Lisäksi vihreä tarvitsee auringonenergiaa. Rakkaussuhde on näiden tarpeiden ja yhteyksien suojelemista.

Vihreään puhkeavassa keväässä en murehdi maailman tilaa enkä ahdistu. Mutta tiedän, että juuri rakkaus vihreään saa minut tutkimaan ympäristöhaasteita, kirjoittamaan kestävästä hyvinvoinnista ja vaikuttamaan paikallisesti. Rakkaus saa vaalimaan kaikkia elollista elämää ylläpitäviä luonnon kiertokulkuja. Rakkaudesta myös vanhemmat huolehtivat lapsistaan ja läheiset toisistaan – eivät suinkaan ahdistuksesta, pelosta tai pakosta.

 

Tuuli Hirvilammi
kirjoittaja on Hetki ry:n jäsen
kuva Francesco Gallarotti, Unsplash